Vesku Hellsten. Kuva: Arttu Muukkonen
Lappeenranta tunnetaan vahvana punk- ja hc-musiikkikulttuurin kaupunkina. Yksi tärkeimmistä taustavaikuttajista elävän ja vauhdikkaan keikka- ja bänditoiminnan taustalla on ollut Vesa “Vesku” Hellsten. Hellsten on julkaissut useita levyjä Hellstone Records -levy-yhtiönsä kautta, järjestänyt keikkoja ja kutsunut bändejä Lappeenrantaan vuosikymmeneltä toiseen, toiminut Lappeenrannan elävän musiikin yhdistyksen Lelmun toiminnanjohtajana sekä ollut perustamassa LPRHC Fest -festivaalia.
Samainen festivaali järjestetään jälleen alkavana viikonloppuna, tällä kertaa Huhtiniemen palloilukentällä. Järjestäjät odottavat paikalle 2000 kävijää per päivä.
Tatuoitua väkeä pyörii tänä viikonloppuna siis kaupungissa tavallista enemmän, joten omakin vety-siirtokuvatatuointi tai muut upeat Hito hyvä -tuotteet kannattaa hankkia verkkokaupastamme.
Mutta takaisin itse asiaan. Enää Hellsteniä ei nähdä tapahtumien puikoissa, vaan tyytyväisenä sivustaseuraajana. Miten tähän on tultu?
Alussa kaverit osasivat soittaa
Vesa Hellsten, 34, on asunut Lappeenrannassa 9-vuotiaasta asti. Uus-Lavolan poikana yläaste alkoi Sammonlahdessa, ja sitä aikaa voi pitää Hellstenin musiikillisena heräämisenä.
”Aloin kuunnella kavereiden kanssa punkkia yläasteella. Olin jo odotellut, että pääsee tutustumaan uusiin maailmoihin, ja punkin kautta avautuivatkin uudet maisemat.”
Yläasteen aikana Hellstenin kaverit alkoivat soittaa musiikkia ja perustaa bändejä. Mies ei itse ryhtynyt artistiksi.
”Oli sellainen fiilis, etten osaa soittaa. Siten tuli luontevasti taustavaikuttajana ja yleissählääjän rooli.”
Täytyy muistaa, että 1990-luvun puolivälissä maailma oli hyvin erilainen. Zine-kulttuuri oli voimissaan, internet ei ollut vielä kaikkien käytössä. Jos jollakulla oli jonkin bändin levy LP:nä, nauhoiteltiin siitä kasetilla kopioita. Tieto liikkui hitaammin lähinnä kuulopuheiden perusteella. Hellsten kopioi kavereineen isompien poikien meininkejä, joten oma zinekin, Shit Breeds Kakka, puuhattiin kasaan. Lehti jäi kertajulkaisuksi.
“Muistaakseni kavereille sitä väkipakolla myytiin, varmaan 20 kappaletta meni, jos vähän positiivisesti sitä katsoo.”
Seuraava zine julkaistiin parin vuoden kuluttua, vuonna 1997. Se oli ulkomaisten zinejen tyyliin taitettu tietokoneella.
“Loirin Jussi taittoi sen silloin, kun kauppaopiston koneella oli Word. Sitä tehtiin 150 kappaleen painos ja myytiin viikonloppuisin valleilla. Se myytiin loppuun.”
Yläasteen lopulla Hellstenillä alkoi olla kontakteja muihin kaupunkeihin ja tietoisuutta ulkomaidenkin touhuista. Hellsten halusi samanlaista menoa Lappeenrantaan, ja niin monet muutkin.
”Olisi hienoa, että kavereiden bändit saisivat keikkoja, joilla myös käytäisiin ja että tehdään lehtiä ja kaikkea.”
”Sikala”-keikka Monarilla vuonna 1997, Determined soittaa. Kuva: Saara Pakarinen
Kovia keikkapaikkoja olivat Järjestötalo ja ja Tapavainolan sikalan treenikämppä, jonka pihalla järjestettiin keikkoja, kun ”Sinkon Veskun isä toi rekkalavan sinne ja kaverit raahasivat PA-kamat treenikämpältä ulos.”
Hellsten kavereineen oli straight edge -liikkeen kannattajia. Keikoilla ei siis juotu tai käytetty muita päihteitä. Parhaimmillaan Monarilla 400 hengen yleisöstä Hellsten muistaa laskeneensa 50 rastia kämmenselässä vuonna 1997 – se on vannoutuneiden streittareiden tunnusmerkki. Tähän aikaan Hellsten oli itse vielä keikoilla kävijä, ei vielä järjestämisvastuussa.
“Silloin Järjestötalolla oli hyvä meininki. Kaarnan Maija ja Tuuliaisen Mikko järjestivät siellä bändi-iltoja.”
Levy-yhtiö pystyyn ja keikkatuottajaksi
Hellsten ei ole hakemalla hakeutunut levyjulkaisijaksi tai muuten tuottajan töihin, vaan hän on aina kokenut, että jonkun se vaan pitää tehdä. Että kun kesätyörahat on kasassa, niin ei muuta kuin levyt painoon, koska tietenkin kavereiden bändien levyjä pitää julkaista.
Ensimmäiset askeleet levyjen julkaisijana Hellsten otti 18-vuotiaana juuri ensimmäisen kesäduunin palkoilla. Ensimmäiset levyt olivat lappeenrantalaisen Bonded With Bloodin ja vaasalaisen Justice Shall Prevail -yhtyeen seiskatuumaiset.
“Justice Shall Prevailin laulajana oli Renne Korppila. Eli on Korppilalla muutakin kuin julkkistaustaa”, Hellsten kertoo nykyisin paremmin NRJ-radiokanavan Aamupojat -ohjelmasta tutun Korppilan menneisyydestä.
Vuonna 1999 tuli eteen keikkojen järjestäminen. Aiemmin Tuomas Hirvikallio, joka tunnetaan myös Another One Deadin laulajana, oli pitänyt huolta Lappeenrannan säännöllisestä keikkarytmistä. Nyt hän oli muuttamassa Helsinkiin ja sanoi Hellstenille, että on Veskun vuoro.
”Tuomas sanoi silloin suoraan, että nyt siun pitää alkaa järjestää näitä keikkoja.”
Ei Hellsten tietenkään ollut touhussa yksin. Monet kaverit auttoivat, kun Monarilla järjestettiin bändi-iltoja. Ydinjoukko perusti yhdistyksen, että toiminnalle saatiin luvat. Jarkko Liikka, Jussi Loiri ja Laitisen Pete ovat nimiä, joita Hellsten luettelee kuuluneen perusjengiin vuosituhannen vaihteessa, samoin myöhemmin lipunmyyntihommista tuottajatiimiin ja Hellstenin aisapariksi hypännyt Sonja Hyppänen. Päävastuu tuotannoista oli Hellstenillä.
Anal Thunder Skate To Hell -tapahtumassa Paatsamakadulla vuonna 1998. Kuva: Vesku Hellsten
Useita palloja ilmassa
Samalla kun Hellsten pyöritti Hellstone Recordsin toimintaa, myi levyjä, järjesti keikkoja muun muassa Monarilla ja pelasi jalkapalloa, aloitti hän myös opiskelut Joensuun yliopiston kasvatustieteellisessä tiedekunnassa.
”Opiskeluaikana keskityin aika paljon keikkojen järjestämiseen ja levyhommiin. Tosin Joensuussakin järjestettiin Käteist & huorii -punk rock -klubia paikallisten kanssa.”
Levy-yhtiön pyörittäminen ei ikinä ollut kovin hyvää bisnestä. Seiskatuumaiset levyt myytiin tavallisesti 15 tai 20 markalla (nuorisolle tiedoksi: noin 2,5 – 3,5 euroa). Kun omakustanne maksoi yli kympin, ei bändin kappaleiden ja levyvaihtojen lopputuloksen jälkeen levyistä ihan hirveästi jäänyt käteen, varsinkin kun postimaksutkin piti maksaa.
”Tavoitteena oli aluksi saada omat takaisin, ja pitkään tavoitteenani oli tehdä hommaa ilman voittoa, se oli periaatteellista. Mutta jossain vaiheessa aloin miettiä, että olisihan se ihan kohtuullista saada pientä katetta, koska jos hirveästi tulee tappiota, ei voi julkaista mitään levyjä enää. Vähän piti ajatella.
Toisaalta ku CD:t yleistyivät, halpenivat painokulut huomattavasti, mutta samalla nettilataaminen alkoi syödä myyntimääriä.”
E Town Concrete New Jerseystä Monarilla vuonna 1999. Kuva: Vesku Hellsten
Keikat baareihin
Lappeenrannassa oli tapana, että keikat järjestettiin Monarilla tai muissa julkisissa tiloissa. Vuonna 2003 Heikki Sokura ja Jere Lääveri olivat keksineet mullistavan idean: entä jos punk-keikkoja järjestettäisiinkin baarissa? Duo kävi kysymässä Husaari-ravintolasta mahdollisuutta keikkailtaan, ja siitä alkoi uusi aika.
”Jätkille pisteet siitä. Ei sellainen ollut tullut mieleen minulle eikä muillekaan jostain syystä.”
Keikat olivat kaiken kaikkiaan tasapainoilua kulttuurin ylläpitämisen ja taloudellisen tappion välttelyn välillä. Eikä aikaa ennen Facebookia tietoa saanut välttämättä edes levitettyä kaikille kiinnostuneille.
“Paperisia keikkailmoituksia tehtiin paljon, ja piti toivoa, että se ydinjengi tulee paikalle. Joskus baarista loppui kalja kesken, joskus taas keikalle tuli se pari-kolmekymmentä tunnollista.”
Hellstenillä oli taloudellinen vastuu keikoista, ja joskus tuli satojen eurojen tappioita. Hellsten nimeääkin suurimmaksi Lappeenrannan hardcore-skenen tukijaksi isäukkonsa.
”Isä rahoitti toimintaa ja pystyin ottamaan vastaan vähän tappioita, ja seuraavista voitollisista keikoista maksoin sitten tappion takaisin hänelle.”
Toinen merkittävä tukijalka on ollut Lappeenrannan menestynein punk-orkesteri Anal Thunder, jota varsinkin Lelmu käytti Hellstenin mukaan hyvässä hengessä hyödykseen.
”Anal Thunder ei ottanut meiltä hirveän korkeaa keikkapalkkiota, ja he vetivät aina paikan kuin paikan täyteen. Aina puolen vuoden välein pystyttiin pyytämään taas Anal Thunder keikalle ja siihen kun lyötiin jokin outo känniteema päälle, saatiin sen verran voittoa, että voitiin kutsua taas pari huonompaa bändiä kerryttämään kokemusta keikkailusta.”
Samalla taktiikalla kuitattiin ensimmäisten Festien tappiot: alkusyksystä Anal Thunder keikalle, ja taas oli pelirahaa käytössä.
Pettymyksiä ja wrestling-otteluita
Kun on monta palloa ilmassa, voi välillä tuntua, että kannattaako jatkuva jongleeraus. Näin kävi myös Hellstenille, joka koki keikkajärjestäjänä välillä, ettei tässä touhussa ole mitään järkeä – kuten ei liiketaloudellisesti ajatellen ollutkaan. Mutta kulttuuria oli tärkeää pitää yllä, ja jatkuvuus luo vakautta sekä yleisölle että tekijöille. Siksi oli tärkeää pyörittää sirkusta, vaikka se ei aina tirehtöörille maistunutkaan.
Erityisesti Hellsten muistaa vuoden 2005, kun imatralainen Sami Kettunen asui Huhtiniemessä ja toi Husaariin mahtavan konseptin. Alakulttuurimiehenä Kettunen oli järkännyt thrash-tyyppisiä old school -hevi-iltoja, ja nyt oli luvassa aito show. Kettusella oli kaveri, joka pyöritti suomalaista undergroundia wrestling-liigaa. Niinpä eräänä iltana Husaariin oli rakennettu lankuista kehä, jossa vuorottelivat vapaapaininäytöksen ottelijat ja Nailgunner soittamassa trashia.
”Siellä oli 35 ihmistä paikalla. Silloin tuli auottua sellaisille 55:ssa (Pub 55, jo suljettu lappeenrantalainen baari) valittajille, että mitä pitää ihmisille tarjota, jos ei tällainen kelpaa. Se oli aivan huikea ilta.”
Anal Thunder esiintymässä vuoden 2006 LPRHC Summerfesteillä.
LPRHC Fest käyntiin
LPRHC oli tarkoituksena järjestää ensimmäistä kertaa jo vuonna 2005. Varattuna oli jo kiekkokaukalon tila Taipalsaaren puolelta Saimaanharjun kulmilta, valmistelut käynnissä ja maanomistajalta lupa, mutta byrokratia iski vastaan.
”Silloin se ympäristösihteeri veti maton alta, kun hän oli puhunut omia juttujaan kunnanhallitukselle jostain huumeidenjakofestivaaleista, ja yhtä selkärankaista miestä lukuun ottamatta he estivät sitten tapahtuman.”
Järjestäjät tavoittelivat myös Risulahden lavaa ja raviradan aluetta Lappeenrannasta, mutta kumpaakaan ei saatu käyttöön.
“Vähän aikaa olimme katkeria, mutta toisaalta siitä sai hyvää oppia ja pontta seuraavalle vuodelle. Tekemällä saa oppia kaikista systeemeistä, byrokratiasta ja muusta.”
Vuonna 2006 järjestettiin ensimmäinen LPRHC Fest -festivaali Skinnarilassa Laserkadun hiekkakentällä. Kaikki meni hienosti. Bändeja oli runsaasti, narikat toimivat, bajamajoja oli riittävästi, lipunmyynti sujui.
”Jälkikäteen ajatellen saatiin hieno tapahtuma kasaan ihan minimiorganisaatiolla.”
Festarit eivät syntyneet ilmaiseksi. Hellsten paloi järjestelyiden aikana loppuun, ja kova kuume iski juuri ennen tapahtumaviikonloppua.
”Ihan oma päätöshän se oli olla samaan aikaan sahalla töissä, julkaista kahta levyä ja pelata jalkapalloa. Siinä nuori mies hölmöily ja katsoi minkä vieteri kestää. Eihän se hyvin mennyt.”
Mutta elämässä saa tehdä virheitä, kunhan niistä ottaa opikseen. Seuraavana vuonna Olli Wetterstrand ja Pekka Multaharju ottivat tapahtuman päävastuun, ja Hellsten sai ottaa vähän iisimmin.
Seuraavana vuonna tapahtuman nykyinen promoottori Tanja Uusitalo otti hommat haltuunsa, ja festivaalit onnistuivat hyvin.
Seurasi tauko, kun tekijät hajaantuivat ympäri Suomea eikä Lelmuun löytynyt uusia aktiiveja, vaikka kaikki musiikkipiirit etsittiin läpi.
”Ilmeisesti keikkoja ei sitten niin kovasti enää haluttu, ja yhdistys piti sitten kuoppailla.”
Jo ennen festareita Lappeenrannassa oli järjestetty omaehtoisia punk-henkisiä tapahtuma. Skate to Hellissä hypittiin palavien skeittilautojen yli, Summer Slams Kaihovirran Mikon järjestämänä oli esiaste nykyisille hc-festareille.
”Tuntui luonnolliselta järjestää festarit sillä meidän porukalla. Onhan se nyt siistiä, kun on kesällä keikkoja ulkona ja kaverit soittamassa.”
Uutta kohti
Hellsten lopetteli levy-yhtiötoimintansa vuoden 2009 aikoihin. Hän oli valmistunut luokanopettajaksi jo aiemmin, ja oikeisiin töihin keskittyminen alkoi tuntua kiinnostavalta. Nykyisin Hellsten osallistuu punk-touhuun sivustaseuraajana ja jeesailijana. Esimerkiksi tänä vuonna hän majoittaa yhden yhtyeen taloonsa ja ajelee kyytejä tarpeen mukaan.
”Tämä on tällaista kevyttä osallistumista. Nautin laajasta sosiaalisesta piiristä ja yhdessäolosta. Välillä käyn auttelemassa lipnmyynnissä, mutta en halua näyttää enää nyrpeää naamaa, kun enää ei ole pakko olla järjestämässä mitään.”
Hellstenistä tuntuu, että hän kaipaa vielä joitakin vuosia alle, ennen kuin voi kunnolla arvioida osallisuuttaan Lappeenrannan hc-skenessä.
“Käteen on jäänyt ainakin kymppitonneja tappiota, hahah. Mutta varmaan olen ollut auttamassa jatkuvuuden säilyttämisessä myös ankeampina vuosina. Ja olen voinut julkaista sellaisia levyjä, joita joku muu ei olisi tajunnut julkaista. Osa oli hyviä, jotkut olisi voinut jättää julkaisemattakin.”
Jälkikäteen ajatellen 90-luvun nuorison energia ihmetyttää Hellsteniä. Alaikäiset saivat silloin aikaan paljon.
”Silloin yläasteikäiset tyypit olivat aktiivisia ja järjestivät kaikenlaista, keikkoja ja muuta. En tiedä onko sellaista nykyään, vai riittääkö netissä vaikuttaminen. Mutta jos sellaista aktiivisuutta on, niin hienoa.”
Entä miksi Lappeenrantaan syntyi niin vahva keikkaskene? Hellsten viittaa ajankuvaan.
”Silloinhan kaikkien uusien juttujen löytämiseen kului hirveästi aikaa. Jostakin levystä saattoi kuulla pari kolme vuotta sen ilmestymisen jälkeen jonkun kaverin kasettikopion kautta. Silloin jos joku jenkkibändi tuli tänne livenä, niin sehän oli vuoden kohokohta. Jollain saattoi olla joku paskainen vhs-video siitä bändistä, ehkä joku kopioitu lehtijuttu tai maininta, mutta ei muuta. Sitten kun sen näki oikeasti keikalla, niin olihan se ihan käsittämätöntä.”
KOLME IKIMUISTOISTA HELLSTONE RECORDSIN JULKAISUA
Anal Thunderin Cheap Vine, EP, 2003
“Se on selkeästi parhaiten myynyt levy, sitä taisi mennä noin kaksi tuhannen kappaleen painosta. Ennen levyä Anal Thunder oli sellainen kauhea hylkiö, joka sai porttikieltoja toisensa perään. Levyn julkaisemisen jälkeen suhtautuminen muuttui, ja Anal Thunder nousi Helsingissä oikein hovibändin asemaan. Se EP oli monella mittapuulla merkittävä julkaisu.”
The Verticalsin Verticals, LP, 2006
“Verticalsin laulaja Tuuliainen pakotti julkaisemaan sen levyn. En ollut edes kovin innoissani Verticalsista, mutta Tuuliainen tuli joskus Puntalarockissa kysymään että hei voitko julkaista meidän levyn. Sanoin että katotaan nyt. Sitten tuli Verticalsin keikka, ja lavalla ne sanoo että Hellstoner Records julkaisee meidän levyn. Pakkohan se sitten oli.”
Barse (UK)
“Barsen 77 punk oli epämuodikasta eikä kukaan tykännyt siitä bändistä, koska laulaja oli vähän riidanhaluinen tyyppi, eikä yksikään lafka halunnut julkaista niitä. Halusin kuitenkin julkaista heidän levynsä ja buukattiin bändi myös ensimmäiselle LPRHC Festeille.
Ei Barsea kukaan halunnut tännekään, joten jouduin käyttämään koko arvovaltani ja uskottavuuteni, että otetaan nyt vaan, julkaisen niiden levyn ja kaikkea. Että kun panostan tähän festariinkin, niin jos nyt saisin ottaa heidät? Muut suostuivat sitten nuristen.
Olin hirveässä kuumeessa ja aivan loppu, mutta lähdettiin hakemaan jätkiä Tampereen lentokentältä. Paikalle saapui bändistä vain kolme jäsentä. Rumpali oli feidannut, kai se oli paskonut housuunsa ja jänistänyt ennen lähtöä. Lentoihinkin oli kulunut tonni. Laulaja soitti sitten rumpuja kitaran sijaan, olihan se yhdellä kitaristilla aika ohut soundi. Festareilla taisi muutama pää vähän nyökkäillä Barcen tahtiin.”
LPRHC Fest Huhtiniemessä 1.-2.8.2014. Lisätietoja täältä.
Facebook